tiistai 2. heinäkuuta 2013

The Body Shop: Chocomania

En ole aikoihin käyttänyt Body Shopin tuotteita. Kävin paljon varhaisteininä Body Shopissa ja ehkä siksi en nyt vanhemapana ole ollut siitä niin erityisen kiinnostunut. Yksikään tuote ei ollut jäänyt erityisesti mieleeni.

Olen kuitenkin viime aikoina käynyt pyörähtämässä kyseisen brändin liikkeissä. Mielenkiintoni herätti Chocomania-sarjan huulivoi. Se vaan tuoksuu niin ihanan suklaisalta! 

Eilen sitten uskalsin ostaa sen ja kuivaihoisena mukaani tarttui myös saman sarjan body lotion.

Chocomania Body Lotion 250ml / 16,50€

Ja kuinka ihana tuo body lotion onkaan! Juokseva vartalovoide levittyy samettisena iholle ja imeytyy hyvin. Koostumuksensa ansiosta tuote vaikuttaa todella riittoisalta, eli pieni määrä levittyy hyvin laajalle ihoalueelle. Ja mikä tuoksu! Olin positiivisesti yllättynyt, kuinka tuoksu jäi iholle pidemmäksi aikaa, mutta ei liian voimakkaana. Voide jätti kuivan ihoni ihanan pehmeäksi. Tätä tuotetta tulen ehkäpä ostamaan jatkossakin.


INCI (kuvan voi klikata suuremmaksi)

Chocomania Lip Butter sen sijaan oli melkoinen pettymys. Tuote kyllä tuoksuu aivan mahtavalta, mutta sen maku sen sijaan on jotain aivan muuta. Eihän tämä mikään makuhuulivoide olekaan, mutta silti. Oletin myös koostumuksen olevan täyteläisempi ja hoitavampi. Voide tuntuu aika 'ohuelta' ja liukkaalta huulilla, mikä kyllä antaa kosteuttavan vaikutelman. Se myös jättää huulet aika valkeiksi, mistä itse en pidä. Jos pidät vaaleasta huulimeikistä, tämä voisi sopia sinulle


Chocomania Lip Butter 10ml / 8,30€

Tämä huulivoi jää varmasti käyttöön paremman puutteessa ja tuoksuuhan se edelleen ihanalta. En kuitenkaan ostaisi sitä toiste. Sitä paitsi suosikkihuulirasvalleni Smith's Rosebud Salvelle on varmasti vaikea löytää varteenotettavaa kilpailijaa. Teen kyseisestä voiteesta postauksen myöhemmin.



Kuten sanoin, en ollut vuosikausiin asioinut The Body Shopilla. Liityinkin siis samalla kanta-asiakkaaksi. Sain yhdestä tuotteesta -20% alennuksen, jonka käytin luonnollisesti vartalovoiteeseen. Toisen ostoksen jälkeen saa ilmaisen tuotteen. Tällä kertaa vaihtoehtoina oli kaksi eri tuoksuista 60ml suihkugeeliä, mango ja kookos. Valitsin suosikkini, mangon. Jos et siis vielä sattumalta ole kanta-asiakas ja teet ostoksia Body Shopilla, kannattaa varmasti liittyä. Tämä on siis vain oma vinkkini.

Lahjaksi saamani Mango Shower Gel 60ml / 3,50€

Mistä Body Shopin tuotteista itse pidätte? Olette jo kokeilleet Chocomania-sarjan tuotteita? Entä käytättekö muita hyviä suklaantuoksuisia tuotteita?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti