sunnuntai 14. heinäkuuta 2013

Testissä: Grazette Crush 6 Pineapple Wonder Mask

Kuten eilen vihjasin, tein muutamia hyviä alelöytöjä. Esittelen teille niistä nyt yhden. Kuvat voi klikata suuremmiksi.






HairStoressa on kaikki tuotteet (Redkeniä ja Kérastasea lukuun ottamatta) myynnissä puoleen hintaan. Käytän ainoastaan kampaamotuotteita, koska hiukseni ovat käsitellyt ja tuotteet onkin valittava sen mukaan. Ajattelin, että nyt olisi hyvä tilaisuus hankkia kampaamotuotteita edullisesti. Kun tuo opiskeluelämäkin alkaa jo kuukauden päästä...

Myyjä suositteli minulle entuudestaan tuntematonta Wonder Maskia Grazetelta. 150 millin Wonder Mask maksaa normaalisti 12,70, joten alennuksen jälkeen maksettavaksi jäi ainoastaan 6,35€. Totta kai halusin testata tätä melko edullista tehohoitoa.

Naamio näyttää hieman muotoilutuotteelta ja tuoksuu nimensä mukaisesti ananakselta. Varsinkin näin kesällä ajatus "ananastahnan" hieromisesta hiuksiin tuntui melko houkuttelevalta. :) Testatessani tuotetta yllätyin siitä, kuinka tahmaiselta ja tujulta tehohoito tosiaan tuntui käsissä. Yleensähän tehohoidot ovat voidemaisempia. Hoidon levittäminen hiuksiin tuntui kieltämättä hieman oudolta ja ehdin jo miettiä, että saisinko sitä enää huuhdeltua pois. Hyvä puoli koostumuksessa on kuitenkin se, että tehohoito pysyi todella hyvin hiuksissa valumatta. Tuotteen pitää antaa vaikuttaa noin viisi minuuttia.

Wonder Mask lupaa antaa pehmeyttä, volyymia ja kirkkautta hiuksille. Mielestäni tämä tehohoito lunastikin kaikki lupauksensa kiitettävästi. Hiukset tuntuivat hoidon jälkeen silkkisen pehmeiltä. Hiukset jäivät myös ihanan keveiksi ja ilmaviksi, mikä on iso plussa. Hiuksiin jäi myös mieto ananaksen tuoksu - hyvä sellainen.

Testini perusteella voin hyvillä mielin suositella Crush 6 Pineapple Wonder Maskia. Mielestäni tässä tehohoidossa hinta-laatusuhde on hyvin kohdallaan. Varmasti ostan tätä itsekin toisen purkin jemmaan kylpyhuoneen kaappiin. Nythän sen saa ostettua vielä noin kuudella eurolla. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti