L'Occitane taitaa olla useimmille tuttu jo klassikoksi muodostuneen Shea Butter Hand Creamin kautta. Merkillä on kuitenkin muutakin tarjottavaa, kuin huippuhyvä käsivoide. Sheavoin hoitavasta vaikutuksesta pääsee nimittäin nauttimaan myös merkin kasvojenhoitotuotteissa.
Joskus aikoinaan asioidessani L'Occitanella myyjä antoi minulle testerit sheavoita sisältävistä Ultra Rich Face Creamista ja Fabulous seerumista. Kokeiltuani tuotteita ihastuin niihin täysin. Olen jo pitkään haaveillut hankkivani kaikki L'Occitanen Ultra Rich -sarjan kasvojenhoitotuotteet. Kasvovoiteen ja seerumin lisäksi haluaisin nimittäin myös superkosteuttavan Ultra Rich Eye Balmin, Shea Gentle Toner kasvoveden sekä Ultra Rich kasvokuorinnan.
Olen nyt askelta lähempänä toiveeni toteutumista, sillä hankin eilen L'Occitanen Ultra Rich Face Scrubin, joka on yksi merkin bestseller-tuotteista.
INCI ainakin vaikuttaa lupaavalta. (Onhan tuo pakkauskin melko kivannäköinen.)
Hieroin kevyesti kasvokuorintaa kostealle iholle. Kuorintaa ei tarvitse paljoa, joten 100ml pakkaus vaikuttaa suhteellisen riittoisalta. Kuorinta myös levittyy kostealle iholle paremmin, joten tuotetta säästyy.
Kuorinnan koostumus on todella tuhtia. Voide ei liikahdakaan, vaikka pakkausta ravistaisi korkki auki. Koostumus on kuitenkin kaikin puolin miellyttävä ja antaa uskoa ihoa hoitavaan vaikutukseen.
(Ennen tarkempaa kuvausta tuotteen kokeilusta minun on mainittava, että en ollut käyttänyt kasvokuorintaa vuosiin. Olin pelännyt turhan kuorimisen ärsyttävän atooppista ihoani ja olinkin hoitanut kuorinnan suihkussa hieroen kasvoja sormin kuumassa höyryssä.)
Kuorinnan koostumuksesta ja tuoksusta pidin kaikin puolin. Jauhetut pähkinäkuoret todella tuntuivat iholla, vaikka pähkinät onkin jauhettu pieneksi. Jämäkästä koostumuksestaan huolimatta kuorinta oli todella helppo huuhdella pois.
Kuorinnan jälkeen iho punoitti ja kirveli jonkin verran. Näin ei varmasti tapahdu normaalilla iholla, vaan herkistyminen johtuu atopiasta. (Minähän en pysty ollenkaan käyttämään esimerkiksi Aqualan L -perusvoidetta sen todella kirvelevän vaikutuksen vuoksi.)
Lopputulokseen olin kuitenkin todella tyytyväinen! :) Iho jäi todella pehmeäksi, kirkkaaksi ja hoidetun sekä kosteutetun tuntuiseksi. Käytin kuorinnan jälkeen vielä Lumenen Sensitive Touch -sarjan kasvonaamiota.
Sheavoita ja kastanjauutetta sisältävä 100ml kuorinta maksaa 24 euroa. Cityshopparilla tuotteista saa jonkin verran alennusta, joten maksoin tuotteesta 21,60€. Rahoitushuolistani huolimatta aion jatkaa L'Occitanella asiointia, kunhan nykyiset Lâncomen putsarini hieman hupenevat.
Minua kiinnostaisi tietää, mitä L'Occitanen tuotteita käytätte ja mitä mieltä olette kyseisestä merkistä? :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti